Lue
lisää:

Matti Grönroos

Liikkeenjohdon konsultointia, erityisalana tietotekniikkapalveluiden johtaminen ja hallinta

Tervetuloa palvelunhallinnan mestariluokalle!

Näe metsä puilta

Kaikkien tietojärjestelmien ytimessä on tieto. Sen ympärillä on sipulimaisina kuorina erilaisia teknologisia kerroksia tiedon ylläpitämiseksi ja saataville tuomiseksi.

Varsin usein käy niin, että kaikki tietotekniikkaan kohdistuva mielenkiinto painottuu ohjelmisto- ja arkkitehtuurikerroksiin. Osasten saattaminen toimivaksi kokonaisuudeksi jää tunnetun Jonkun Muun tehtäväksi.

Järjestelmien monimutkaistuessa tietotekniikan hallinta käy raskaaksi ja moniulotteiseksi. Sitä voi tehdä itse tai siitä voi osia ulkoistaa. Vastuu jää aina kuitenkin itselle ja sudenkuoppia on paljon.

Realiteetti nykyisin on, että palvelun tuottajia on useita. Tukiprosessien kuljettaminen yritysrajapintojen ylitse ei aina ole helppoa ja toimittajakokonaisuuden hallinta voi tuottaa harmaita hiuksia.

Pelikenttää ei tee yksinkertaisemmaksi se, että eritoten kuluttajille suunnattujen palveluiden odotetaan olevan saavutettavissa ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

Tutustu yläpalkista avautuviin kertomuksiin. Jos tuntomerkit täsmäävät omaan tilanteesesi, ota yhteyttä. Katsotaan, mitä asialle voitaisiin tehdä.